Yleistä

Historiaa

Englanninbulldoggi on hyvin vanha rotu, jonka alkuperä ei ole tarkoin tiedossa. Se on alkujaan englantilainen ja yleisesti uskotaan, että sen sukujuuret juontavat vanhoihin muinaiskreikkalaisiin molosseihin. Vuoden 1209 tienoilla ja sen jälkeen tiedetään bulldogin kaltaisten koirien osallistuneen Stamfordissa häränjahtaamiseen, mikä oli puoliuskonnollinen uhrausrituaali. Todennäköisesti jo paljon aiemmin koiria käytettiin erilaisissa eläinten välisissä taisteluissa, joissa vastustajana saattoi olla härkä, karhu leijona tai metsäsika.

Vuonna 1835 kun härkätaistelut kiellettiin lailla, bulldoggi joutui työttömäksi ja oli kuolla sukupuuttoon. Onneksi erää bulldogin ystävät ottivat tehtäväkseen pelastaa rodun ja tehdä siitä yhteiskuntakelpoisen.

Määrätietoisella jalostustyöllä bulldogin hyökkäyshalu korvattiin lempeydellä, mutta rohkeus, sitkeys ja jääräpäisyys jäivät jäljelle.

The Bulldog Club, bulldoggien rotuyhdistys Englannissa, perustettiin vuonna 1875 ja se on vanhin olemassa oleva rotuyhdistys. Ensimmäinen englanninbulldogin rotumääritelmä julkaistiin seuraavana vuonna, eikä siihen sen jälkeen ole tehty suuria muutoksia.

Rotumääritelmässä viitataan moneen piirteeseen, jotka olivat eduksi härkataistelussa. Koiran oli oltava matala, jotta se pystyi hyökkäämään härän sarvien alta. Sillä piti olla suuri, lähes 90 astetta avautuva suu, jotta se sai otteen myös poskihampaillaan. Suuri suu tarvitsi suuren pään, jossa oli vahva lihaksisto. Koira tarvitsi voimakkaat hartiat, joilla se hyökkäsi eteenpäin ja hennomman takaosan, joka antoi periksi kun härkä työnsi koiraa yrittäen katkaista sen selän. Kuonon tuli olla ylöspäin suuntautunut ja sierainten piti olla suuret ja sijaita siten, että koira saattoi hengittää esteettä silloinkin kun se puri härkää.

Härästä valuva veri ohjautui nenä- ja poskipoimujen avulla maahan, eikä häirinnyt hengitystä eikä silmiä joiden oli edullista olla kaukana toisistaan. Etujalkoja korkeammat takajalat antoivat ulottuvuutta silloin kun koira hyppäsi altapäin kohti härkää. Lyhyt niskainen ja -runkoinen, tiivis koira selviytyi paremmin hengissä, jos härän onnistui lennättämään sen sarvillaan ilmaan.

1900-luvulla englanninbulldogin erityispiirteet ovat korostuneet ja sen massiivisuus on lisääntynyt.

Bulldogin ominaisuuksia

Nykyään bulldoggi on puhdas seurakoira ja se tulee hyvin toimeen niin ihmisten kuin toisten eläinten kanssa. Se olettaa, että kaikki ovat yhtä ystävällisiä kuin se itse on, eikä ymmärrä oman naamansa aiheuttamaa vaikutusta muissa. Tänä päivänä bulldogin käyttäytyminen om kaukana alkuperäisestä taistelukoirasta, mutta on kuitenkin arvioitu, että siinä on edelleen jäljellä n. 70 prosenttia hurjista esi-isistään. Nykyinen bulldoggi hyökkää itse harvoin, mutta vastaa haasteeseen lähes poikkeuksetta.

Luonteeltaan bulldoggi on yksi lempeimmistä koiraroduista ja sen vuoksi se on erinomainen valinta lapsiperheeseen... Bulldoggi haukkuu harvoin, eikä yleensä vaadi pitkiä lenkkejä ja on lyhytkarvaisuutensa ansiosta melko helppohoitoinen. Naamapoimut on kuitenkin syytä putsata ja kuivata tarvittaessa, joskus jopa päivittäin.

Terveys

Kuten lähes kaikilla roduilla, on bulldogillakin erilaisia sairauksia. Mm. lonkkanivelen kasvuhäiriö (dysplasia) on eriasteisena yleinen. Se ei kuitenkaan yleensä haittaa koiran liikkumista, sillä luuston rakenne ja liikunnan tarve ovat bulldogilla varsin erilaiset kuin muilla roduilla. Ja kuten muillakin lyhytkarvaisilla roduilla, myös bulldogilla esiintyy furunkuloosia ja myös muita iho- ja allergiaongelmia.

Nuorilla koirilla on esiintynyt myös sikaripunkin (demodex) aiheuttamaa ihosairautta. Ehkä yleisin terveyshaitta bulldogilla on erilaiset silmäongelmat. Vilkkuluomi saattaa tulehtua ja tulla esiin ns. kirsikkasilmänä. Tai silmäluomet saattavat kiertyä sisään- tai ulospäin. Ylimääräiset ripset aiheuttavat myös toisinaan ongelmia. Nämä saadaan kyllä korjattua melko pienillä kirurgisilla toimenpiteillä, mutta ne ovat koiralle erittäin kiusallisia ja saattavat johtaa ns. kuivaan silmään ja jopa sokeutumiseen.